lauantai 18. tammikuuta 2014

Nopea mutakakku

Kun minun tekee mieli nopeasti jotakin makeaa, tämä mutakakkuohje on ihan täyskymppi. Näitä aineksia nimittäin löytyy jokaisen vähemmän leipovankin huushollista ja keittiön kaapeista. Eikä tässä ole epäonnistumisen mahdollisuutta, ellei unohda ottaa kakkua ajoissa tai ottaa sen liian aikaisin uunista. Tämä mutakakku on myös mitä mainion sen takia, että makeanhimo tulee nopeasti tyydytettyä, koska kakku valmistuu vauhdilla - vain ainekset sekaisin ja se on siinä. Uunissakin sitä pidetään vain 15-20 minuuttia. 

Tänään päätin leipoa itselleni mutakakkua JR:n kunniaksi. Katselin äsken Dallasin tallennukselta ja JR kuoli. Ajattelin lohduttaa itseäni mutakakulla. Tietenkin pitäisi juoda bourbonia kivennäisvedellä, kuten JR, mutta ehkä minulle sopii kuitenkin paremmin mutakakku kermalla.

Minulla on ollut Dallasiin läheinen suhde aina. Ensimmäinen muistoni Dallasiin liittyyn teiniaikoihin, jolloin katsoin innokkaasti sarjaa, joka vuorotteli perjantai-illoissa Dynastian kanssa, mutta vielä läheisemmäksi Dallas tuli minulle, kun odotin esikoistani vuonna 1998. Minut määrättiin pariksi kuukaudeksi vuodelepoon. Dallas tuli silloin televisiosta keskellä päivää, ja siitä muodostui päivän rutiini ja piristys, jota odotin malttamattomana. Kun lapsi syntyi, jatkoin päiväsarjan katselua lapsen päiväunien aikaan. Se oli sitä kuulua omaa aikaa aikana ennen nettiä ja kännykkää. Olen tietysti omistanut myös Dallas-elokuvan VHS:nä ja olin intoa piukalla, kun kuulin, että Dallasista tehdään uusi sarja. Eihän se nyt niin hyvä ole kuin alkuperäinen, mutta kieroilua ja katalia käänteitä on vähintään sama määrä kuin ennenkin ja kaiken on kruunannut uudessakin sarjassa JR:n hahmo. Joten JR (Larry Hagman) lepää rauhassa. 

Ohje:
150g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl venhäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1tl leivinjauhetta

Tarjotaan vaniljajäätelön tai kerman kera.

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Sulata rasva mikrossa. Sekoita sokeri rasvan sekaan ja lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina vuokaan. Paista 200 asteessa. 15-20 minuuttia. Jätä kakku hieman taikinamaiseksi. Vaahdota kerma ja tarjoa kakku haaleana. 

JK. Mutakakkuhan ei koskaan voi epäonnistua paitsi tietysti silloin, kun kirjoittaa, ettei se voi epäonnistua. Olin vahingossa laittanut kakun 150 asteeseen, ja se jäi aivan liian löysäksi. No söin sitä suklaamössöä sitten lusikalla suoraan vuoasta ja leivoin toisen. Parempi onni ensi kerralla. Mutakakkua uunista odotellessa... 

1 kommentti:

  1. Kiva ohje, kiitos! Mulla on ollut sellainen käytössä, johon tulee levy tummaa suklaata. Eihän se suklaalevy koskaan ole enää jäljellä, kun pitäisi leipoa!

    VastaaPoista