perjantai 19. joulukuuta 2014

Takalon teos Minä, Mikko ja Annikki on suuri sarjakuvakirja

Sarjakuvataiteilija Tiitu Takalon uusin sarjakuva kertoo yhteisöllisestä elämästä ja remontista Annikin puutalokorttelissa ja samalla se kuvaa ison palan Tampereen historiaa. Minä, Mikko ja Annikki (2014) ei olekaan vain sarjakuvakirja, vaan se on omaperäinen ja tyylikäs sarjakuvaromaani ja samalla suuri kulttuurihistoriallinen teko. Teos yhdistää tarinoissaan ja kuvissaan omaelämäkerrallisen, päähenkilön ja Mikon, rakkaustarinan, puutalon remonttipäiväkirjan sekä Tampereen työläishistorian toisiinsa. 

Kirja kertoo samalla siitä, kuinka Tampereella on vuosien saatossa purettu uskomaton määrä vanhaa kulttuurihistoriaa ja puutaloidyllejä. Se näyttää, kuinka ja miten ihmiset viimein heräsivät kamppailemaan Tampereella Tammelassa sijaitsevan Annikin puutalokorttelin puolesta ja ottaa myös kantaa yhteisöllisyyden ja kierrättämisen puolesta. 

Teoksen esipuheessa lukijalle Tiitu Takalo kertoo kirjan syntyvaiheista ja suhteestaan kirjan aiheeseen: "Tämä kirja on minun kertomukseni eräästä kortteista eräässä kaupungissa. Nimenomaan minun kertomukseni. Kun jututin korttelin entisiä asukkaita, huomasin pian, että jokaisella oli loputtomasti muistoja ja tarinoita. ennen kaikkea ymmärsin, että tämä tamperelainen kortteli oli monelle rakas ja tärkeä. Myös monelle, jonka koti tämä paikka ei koskaan ollut."

Teos alkaa 10 000 vuoden takaa jääkaudesta harjun ja kosken synnystä. Kirja kuvittaa Tammerkosken kylän synnyn ja sen, miten Kustaa III perustaa Tammerkosken kaupungin vuonna 1779. Tehdaskaupungin alkuvaiheisiin  ja työläisten elämään lukija pääsee tutustumaan tummasävyisissä kuvissa. 

Tehdaskaupunki Tampere teollistuu muun Euroopan mukana.

Sisällissota kuvitetaan verenpunaisin sävyin. 

Puolet tamperelaisista saa elantonsa tehtaista. Monet työläiset liittyvät punakaartiin.

Takalon kirja toimii oivallisena välineenä esimerkiksi peruskoulun historian tunneilla tutustuttaessa teollistumiseen, Tampereen työläiskaupunginosien syntyyn sekä sisällissotaan. Teksteissä on  paljon historiallista faktatietoa ja kuvien avulla on helppo eläytyä työläismiesten, -naisten ja -lasten elämään. Kuva juuri valmistuneesta Tammelan koulusta kaupungin äärilaidalle on paljon puhuva.   

Vielä 1900-luvun alussa laitakaupunkia oli Tammela.
Minä ja Mikko ja unelma Annikista
Kirja keskittyy Annikin puutalokorttelin pelastamisvuosiin ja prosessi kuvataan kirjassa tarkasti. Pahan rooli on varattu teoksessa Tampereen kaupunginhallitukselle, joka yrittää kaikin keinoin purkaa puutalokorttelin uusien talojen tieltä. Annikin puutalokortteli onnistutaan säilyttämään kaupunkilaisten, korttelin asukkaiden ja monien vapaaehtoisten voimin. Siitä tulee yhteisöllisen elämän ja elämäntavan keidas. Kirjassa viehättää elämäntavan kuvaamisen ohella päähenkilön ja Mikon rakkaustarina, joka huipentuu muuttoon Annikille ja oman asunnon remontointiin. 

Kirjan nimi viittaa Tampereen työläishistoriaan ja Hannu Salaman 60-luvulla ilmestyneeseen romaaniin Minä, Olli ja Orvokki. Toki kirjan nimen voi katsoa viittaavan myös laajemmin taiteilijaelämään, laulaahan Ismo Alankokin kappaleessaan Taiteilijaelämää runoilijoista minä, Melleri ja Morrison. Taiteilijaelämän kuvaushan kirja kaiken muun ohella myös on. 


Romaanin alkupuheessa viitataan myös tamperelaisia viime aikoina puhuttaneisiin jugendtyyliseen tavara-asemaan ja rautatieläisten seuraintalo Morkun purkamiseen ja suojeluun liittyviin kiistoihin. Vuonna 2013 on yhdyskuntalautakunta hyväksynyt asemakaavan, jossa tavara-asema on tuomittu purettavaksi. Myös tavara-aseman siirtäminen on ollut mietinnässä. Morkku sen sijaan on vahvasti purku-uhan alla. Takalo muistuttaa, että maamme rakennuskanta on nuorta ja vain 2 % rakennuksista on rakennettu ennen ensimmäistä maailmansotaa. Hän kysyykin, eikö olisi jo aika pitää huolta tuosta kahdesta prosentista. Tehdäänkö tämän päivän Tampereella samat virheet kuin 60-80-lukujen rakennusvimmoissa tapahtui Tammelassa, keskustassa, Amurissa ja Armonkalliolla? Minä, Mikko ja Annikki on kirja, joka kannattaa lukea - erityisesti jos on tamperelainen, pitää hyvin piirretyistä ja uutta luovista sarjakuvista, mutta ennen kaikkea, jos arvostaa vanhaa rakennusperinnettä. Suosittelen kirjaa myös ihan jokaiselle nykyiselle Tampereen kaupunginvaltuutetulle - silmät voivat avautua ymmärtämään, millaisia päätöksiä ei pidä tehdä. Menneisyyden virheistä voi ja pitää oppia. 

Ja niin katoavat kaupungista... 
Tiitu Takalo
Minä, Mikko ja Annikki
Suuri Kurpitsa (2014)
s. 237

Kirjastosta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti